D-vitamiinista puhuttaessa on erotettava toisistaan kaksi käsitettä.
Ensinnäkin on niin kutsuttu saantisuositus. Sillä tarkoitetaan päivittäistä D-vitamiinimäärää, joka suomalaisten tulisi talvikuukausina saada joko ravinnosta tai ravintolisistä. Tällä hetkellä saantisuositus on Suomessa aikuisille 10 mikrogrammaa ja yli 75-vuotiaille 20 mikrogrammaa.
Toiseksi puhutaan kalsidiolista eli D-vitamiinin veressä olevasta varastomuodosta. Se kuvastaa elimistön D-vitamiinitasoa. Suomessa kalsidiolin viitearvoksi on määritelty 40–80 nanomoolia litrassa (nmol/l) ja optimaalisena pidetään 50–70 nmol/l.
Emeritusprofessori Ilari Paakkari kuitenkin muistuttaa, että Afrikassa päiväntasaajan tuntumassa ihmisten keskimääräinen, luonnollinen kalsidiolipitoisuus on runsaan auringonpaisteen vuoksi yli 100 nmol/l.
”Se on kaksinkertainen määrä verrattuna siihen, mitä meillä pidetään tarpeellisena.”
Millä D-vitamiiniannoksella veren kalsidiolipitoisuus sitten saadaan pidettyä vakaana, eli kuinka paljon elimistö ”polttaa” D-vitamiinia vuorokaudessa? Tämä vaihtelee ihmisillä, sillä siihen vaikuttaa moni seikka, kuten ihmisen paino ja D-vitamiinin lähtötaso veressä.
Jotain osviittaa asiasta kuitenkin antaa etelänavan tutkijoiden keskuudessa auringottomissa olosuhteissa tehty tutkimus, jossa havaittiin, että tutkijoiden veren kalsidiolipitoisuus säilyi kutakuinkin alkuperäisellä tasolla noin 40 mikrogramman päiväannoksella.
”Etelänavan tutkimus on oikeastaan paras käytännön tieto D-vitamiiniannoksista tilanteessa, jossa aurinkoa ei ole. Se on yksinkertaistus, mutta paras tämän hetken tieto keskivertotilanteesta: täysin auringottomissa olosuhteissa tarvitaan keskimäärin 30–40 mikrogramman D3-vitamiinin päiväsaanti, jotta veren kalsidiolipitoisuus pysyisi vakaana. Samassa tutkimuksessa annoksella 20 mikrogrammaa päivässä kalsidioli kääntyi veressä laskuun eli D-vitamiinivarasto alkoi tyhjentyä”, Paakkari kertoo.
Paakkarin mukaan D-vitamiinin toksisuutta eli myrkyllisyyttä on Suomessa liioiteltu. Päiväntasaajan seutu on ihmisen alkukoti, jossa auringosta saattaa saada D-vitamiinia parhaimmillaan jopa 250 mikrogramman kerta-annoksina. Vaikka D-vitamiini onkin rasvaliukoinen vitamiini, se aiheuttaa myrkytysoireita vasta, kun sitä syö hyvin runsaita määriä pitkiä aikoja.
”Myrkytystapaukset ovat hyvin harvinaisia, ja niissä puhutaan hyvin suurista, jopa 500–1000 mikrogramman D-vitamiinimääristä”, Paakkari sanoo.
Euroopan elintarvikevirasto pitää turvallisena 100 mikrogramman vuorokausittaista D-vitamiiniannosta.

Tarvittava D-vitamiiniannos riippuu ihmisestä
D-vitamiinin saantisuositus on alle 75-vuotiaille 10 mikrogrammaa päivässä. Arvioiden mukaan tämä määrä riittäisi turvaamaan tavallisen suomalaisen D-vitamiinin saannin eli riittävän veren kalsidiolipitoisuuden.
D-vitamiinin tarve on kuitenkin hyvin yksilöllinen asia, eikä sama määrä D-vitamiinia vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Veren kalsidiolipitoisuuteen vaikuttaa muun muassa vitamiinin imeytyminen, ikä ja paino.
”Ylipainoisilla D-vitamiinin pitoisuus veressä on huomattavastipienempi kuin normaalipainoisilla. Sitä, mistä tämä johtuu, ei varmuudella tiedetä”, emeritusprofessori Ilari Paakkari kertoo.
Oman D-vitamiinitason voi saada selville ainoastaan verikokeella. Kaikki laboratoriot tekevät D-vitamiinimittauksia.
”Jos haluaa selvittää oman kalsidiolipitoisuuden, kannattaa mennä verikokeeseen. Vain sillä tavalla saa tietää, mikä on oma yksilöllinen D-vitamiinin tarve”, Paakkari sanoo.